Back

Tunne orkesterisi 8.12.2016 Lauri ja Leif



Tunne orkesterisi -sarjassa vierailee suomalaisen musiikin päivänä kaksi taiteilijaa, joille säveltäminen on jokapäiväistä toimintaa ja elinehto. Nuorempi heistä, 28-vuotias Lauri Supponen on juuri valmistunut Sibelius-Akatemiasta ja löytämässä omia uriaan, kypsempi, 72-vuotias Leif Segerstam on puolestaan tehnyt vaikuttavan uran kapellimestarina, minkä ohessa hän on myös kanavoinut merkityksiä musiikiksi sävelvalinnoillaan.

Ennakkoluulottomuudella ja luontevalla rajojen rikkomisella on kysyntää tämän päivän uudessa musiikissa, ja kumpaistakin löytyy Belgiassa kasvaneelta ja Lontoon kautta Suomeen palanneelta Lauri Supposelta. Royal College of Musicin sävellysopintojen jälkeen Suomessa ja Sibelius-Akatemiassa opintojaan viimeistellyt Lauri on myös oboisti ja englannintorvisti, ja hän on esiintynyt muusikkona laaja-alaisesti, muun muassa Helsingin Flow-festivaalilla.

 

Maailman suurkaupungit sekä musiikin flow't, nyt-hetket ja elin- sekä olinpaikat ovat tulleet tutuksi myös Leif Segerstamille. Lahjakkaimpiin viulisteihimme ja pianisteihimme nuorena lukeutunut monitaituri keskittyi opinnoissaan orkesterinjohtoon. Segerstam lähti New Yorkiin Juilliardiin Jean Morelin luokalle, jossa hän opiskeli yhtä aikaa muun muassa Leonard Slatkinin ja James Levinen rinnalla. Myös säveltäminen on ollut osa Leifiä varhaislapsuudesta asti, ja hänen yli kolmensadan ulottuva sinfoninen tuotantonsa yltää jo yksistään legendaarisiin mittoihin. Tukholmassa, Keski-Euroopassa ja Helsingissä ylikapellimestarin tehtäviä hoitanut Segerstam on toiminut myös Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina ja on nykyisin Turku filharmonian ylikapellimestari.

 

Lauri ja Leif ovat vieraina Tunne orksterisi -yleisösarjassa suomalaisen musiikin päivänä joulukuun kahdeksantena. Lauri aloitti elämänsä kontrabasistina, Leif pianonsoiton ja säveltämisen parissa. Kuinka he ovat erilaiset polkunsa muusikontiellään valinneet, ja millaisia polkuja he näkevät edessä päin? Missä vaiheessa tapahtuivat käänteet, jotka johtivat oman tien löytämiseen? Mitkä ovat olleet tähän astisen uran suurimpia haasteita, mitkä antoisimpia kokemuksia? Mitä oli takana, missä ollaan nyt ja mitä on edessä?

 

Tervetuloa kuulemaan Laurin ja Leifin mietteitä Musiikkitalon alalämpiöön torstaina 8.12. kello 16.30-18! Isäntänä on tuttuun tapaan muusikko ja toimittaja Ville Komppa.

 

Tunne orkesterisi -luentosarja on osa Musiikkitalon KUULE! -yleisötyöohjelmaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

 

(Huom! Tapaamme siis poikkeuksellisesti Musiikkitalon alalämpiössä!)

 

Lisätietoja:

Taideyliopiston avoin kampus

Erikoissuunnittelija Mari Karjalainen

Puh. 050 384 3452

 

https://tunneorkesterisi.wordpress.com